timo hellman Vox populi, vox Dei.

Olin joskus lääppijä. Siitä voi kasvaa yli.

En oikein osannut arvata, että tämä twiittaukseni keräisi huomiota niinkin paljon,  että Ylen Kioski -ajankohtaisohjelmasta otettaisiin yhteyttä ja pyydettäisiin esiintymään ohjelman puitteissa lääpimistä koskevalla videolla. Läksynsä oppineiden lääppijämiesten näkymätön joukko tulisi kyllä nostaa esiin osoituksena siitä, että tekemisiään voi punnita jälkikäteen ja käytöstään voi muuttaa.

En halua esiintyä tuolla videolla,  koska en halua antaa vastenmieliselle ilmiölle kasvojani ja ääntäni. Olen pelkuri,  mutta niinkin tyylikäs sellainen,  että annan kaikille lääppimishaluisille sukupuolesta riippumatta esimerkiksi tämän blogipostauksen. Aihetta ei voi sivuuttaa olankohautuksella.

Itse lääpin vuosia sitten yksinkertaisesti siksi,  että olin nuori ja minulle ei ollut kukaan puhunut vakavaan sävyyn oikeista asioista. Kehon omat hormonit ja alkoholi saavat joskus kaikenlaista aikaan, kun nuoren kasvuympäristö ei anna oikeanlaisia vaikutteita. Tämä on erityisesti nuorten poikien ja miesten ongelma. Nuoruus ja alkoholi luonnollisestikaan eivät ole päteviä syitä perseillä eivätkä ne vapauta vastuusta.

Enää en lääpi ja kasvaminen näin vastuulliseksi ja kypsäksi mieheksi edellytti oppimista yritys-erehdys-tekniikalla,  hyviä ystävyyssuhteita, ainakin yhden romanttisen suhteen ja satoja tunteja itsereflektiota. Se vaati oikeastaan myös sen,  että toiset miehet rikkoivat omaa fyysistä koskemattomuuttani pääasiassa huvikseen.

Pelottavinta on,  että jouduin puimaan näitä asioita läpi paljolti yksin.  Minulla ilmeisesti oli siihen henkistä kapasiteettia, mutta tuolla noin on tuhansia nuoria miehiä, joilla ei ole ja jotka tarvitsisivat kurssin muuttamiseen vertaisverkostoa.  Jonkun, joka auttaa prosessoinnissa ilman syyllistämistä. Tämä hukassa olevien miesten paljous pelottaa minua, koska minä saattaisin olla yksi heistä ilman tiettyjen ovien avautumista ja sulkeutumista.

 

Mitäkö minä haluan sanoa? Toisen ihmisen fyysinen koskemattomuus on yhtä tärkeää kuin omasi.  Ei ole sinun oikeutesi rikkoa sitä ilman lupaa. Älä lääpi.

 

P.S. Se,  että tarvittiin maahanmuutto nostamaan tämä aihe esille,  kertoo yhteiskuntamme tilasta korutonta viestiä.

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Seppo Hildén

"Olin joskus lääppijä. Siitä voi kasvaa yli.

P.S. Se, että tarvittiin maahanmuutto nostamaan tämä aihe esille, kertoo yhteiskuntamme tilasta korutonta viestiä."

Kuuleppa Timo, kyllähän tämä blogi kertoo enemmän sinusta.

Heh.

Käyttäjän timohellman kuva
Timo Hellman
Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Tämä blogi kertoo Timo Hellmanista ainakin sen, että hän on fiksu. On myös hyvä, että Timo tuo esiin mieskokemuksen ja -näkökulman, mistä tähän asti ei juuri ole kukaan puhunut. Kaikki lääppijämiehet on leimattu suoraan idiooteiksi, mutta nuorilla miehillä taustalla voikin olla ihan inhimilliset kehitysvaiheeseen liittyvät vaikeutensa ja ymmärtämättömyys, joihin he tarvitsevat tukea.

Seppo Hildén

jos mies kertoo että se on lääppinyt naisia, niin minusta se kertoo miehestä aika paljon.

Se, että teet asiasta blogin ja vetoat yhteiskunnalliseen keskusteluun,että maahanmuuttajalääppijät ovat tuoneet asian esille ja että asiasta olisi mielestäsi pitänyt puhua jo aikaisemmin, kertoo tekopyhyydestäsi ja siitä, että et tajua kuinka idiootin teet itsetäsi vetoamalla maahanmuuttajalääppimiseen toimintasi.

Ei tarvitse vastata. Jos mies on idiootti niin mies on idiootti.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Ja Hildénin vastaus kertoo Hildénistä.
heh heh

Seppo Hildén
Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Oppia ikä kaikki.

Itse olen aina välillä aikas paha suustani. Muutaman kerran jälkikäteen on käynyt mielessäni, että onkohan minutkin joskus tulkittu seksuaaliseksi häiriköksi. Meillä naisilla ei ole minkäänlaista oikeutta ahdistella miehiä sen enempää kuin miehillä naisia.

Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua paremmaksi ihmiseksi.

Tuo kyllä ihmetyttää itseänikin, että vaaditaan maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita, ennenkuin tämä satojen ellei tuhansien vuosien perinne saadaan edes puheeksi, saati poikki.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

En voi itsekään väittää olevani mitenkään putipuhdas mitä lääppimiseen tulee.

Onneksi virheistään voi aina oppia.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Kiitos rehellisestä kirjoituksesta, Timo!

Jaakko Häkkinen

Aihe ja käytös ei tietenkään ole vieras kantaväestöllekään. (Islamilaiset) maahanmuuttajat ovat kuitenkin vieneet asian ihan toiselle tasolle:
- he toimivat röyhkeästi joukkoina, jotka estävät ulkopuolisia auttamasta.
- he ovat lähes 13-kertaisesti yliedustettuina raiskausrikoksissa vielä ikärakenteen ja tulotason vakioimisen jälkeenkin. http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177706-maaha...

Maahanmuuttajiin liittyy kasvanut rikollisuus, ja siitä pitää voida keskustella. Ei ole rasismia olla huolissaan yhteiskunnan turvallisuustilanteen heikentymisestä. :)

Toimituksen poiminnat